Osa 2: Sähköä ilmassa, pisaroita meressä

Kuva 1. Sähkölinjoja katukuvassa.

Osa 2: Sähköä ilmassa, pisaroita meressä

#sähkö #energiapolitiikka #energiankulutus #vedenkulutus

Tällä kertaa kirjoituksessa ihmetellään vettä ja energiaa. Vaikka Japani onkin saarivaltio, Kiotossa merta ei näy. Kaupunkia halkova Kamogava-joki ja sen uomassa virtaavat vesimassat keräävät kuitenkin katseita. Monille joki onkin Kioton kaunein paikka. Kaupunkimaisemaa hallitsee myös toinen voima: sähkö. Sähköjohdot kulkevat Kiotossa ilmassa katujen yllä risteillen, sähköä ei ole piilotettu maan alle kaapeleihin (kuva 1). Niiden läsnäolo muistuttaakin siitä, kuinka riippuvainen elämäntapamme onkaan energiasta.

Kuva 2. Pistorasia.

Matkustaessa on tapana selvittää muutamia asioita kohdemaasta ennen lähtöä. Sähköverkko ja vesijohtoveden juomakelpoisuus kuuluvat ainakin oman listani kärkeen. Japanissa tarvitsee muuntajan, koska paikallinen sähköverkossa jännite on 100 V (kuva 2). Vesijohtovesi on puhdasta juotavaksi, joskaan se ei maistu kovin hyvältä ja ”puhdistettua” vettä on saatavilla ruokakauppojen vesiautomaateista. Japanissa raportoidaan myös radioaktiivisuusmittausten tuloksista säännöllisesti. Hieman pidemmällä matkalla on otettava selvää myös muista asioista, kuten pyykipesusta.

Vietettyäni Kiotossa reilun viikon koitti aika pestä ensimmäisen kerran pyykkiä. Lähdin rohkeasti tutustumaan alakerran kolikkopesukoneisiin. Ensin kummastelin pesukonetta, jossa ei ollut valittavana erilaisia ohjelmia tai lämpötiloja. Ymmärsin, että tällä koneella pestään pyykit jääkylmässä vedessä. Mielessä kuohahti, olenhan oppinut, että ”kunnon” pyykinpesu vaatii oikeat pesulämpötilat, kuten Marttaliittokin hiljattain huomautti. Latasin koneen, mutta aloin pohtia vaihtoehtojani vastaisen varalle: kannanko ensi kerralla pyykit parin korttelin päässä näkemääni itsepesulaan, tutustuisinko Kioton palveluihin viemällä vaatteeni johonkin kaupungin lukuisista pesuloista vai ryhdynkö nyrkkipyykille? Pikaisen selvitystyön jälkeen tiesin jo, ettei tämä kylmässä vedessä pyykkääminen suinkaan rajoitu tähän taloon, vaan on ihan tavallinen tapa pestä vaatteet Japanissa. Tuskinpa pyykkien pesulaan viemisestäkään olisi siis apua.

Kuva 3. Infoa asukkaille.

No, onhan se niinkin, että a) energia tulisi säästää ja b) pyykinpesu kuumissa lämpötiloissa kuluttaa paljon energiaa. Täällä asuntolan seinillä muistutetaan (kuva 3) Kioton ilmastosopimuksen nimissä, että energiantuhlausta olisi vältettävä. Kiotossa kun ollaan, niin ilmastosopimuksesta lienee ihan luontevaa huomauttaa. Sopimus tiedetään toki Suomessakin, mutta pitikö minunkin tehdä jotain? Sopimuksessa asetetut tavoitteet eivät juuri yksilön arkea ole muuttaneet, vai onko joku eri mieltä?

Energia-asioista ja uhkaavasta ilmastonmuutoksesta on puhuttu niin kauan kuin muistan. Mutta sanoista on ollut pitkä matka tekoihin. Japanissa energiakysymyksiin on herätty uudelleen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden myötä vuonna 2011. Tällä hetkellä Japanin kaikki ydinvoimalat ovat poissa käytöstä turvallisuustarkastusten vuoksi. Voimaloiden uudelleenkäynnistämisestä kuitenkin keskustellaan. Japani on riippuvainen tuontienergiasta, mutta kuluneella viikolla on uutisoitu myös mahdollisuuksista viedä ydinvoimateknologiaa Intiaan. Energiatarpeeseen vastaaminen ja muut energiakysymykset ovatkin keskeisiä nykyisen pääministerin ajamassa talouspolitiikassa (abenomics), jonka tarkoituksena on saada Japanin talous uuteen nousuun.

Mutta millainen on Japanin energiantarve? Energiankulutusta on vaikea verrata maittain, vaikka keskityttäisiinkin vain yksityiseen, kuluttajien energiankulutukseen. Jos Suomi ja Japani asetetaan vertailuun, on ensinnäkin huomioitava, että Japanissa asuu lähes 127 miljoonaa ihmistä, Suomessa ei edes 5,5 miljoonaa (lähde: worldpopulationreview.com). Pinta-alaltaan maat ovat kuitenkin lähes samankokoisia. Ainakin tällä Kiotossa asutaan pienissä asunnoissa ja kaupungin maa-ala on käytetty tehokkaasti asumiseen.

Myös ilmasto vaikuttaa olennaisesti energiankulutukseen.  Suomalaisia piinaavat tälläkin hetkellä kireät pakkaset, täällä Kiotossa näin tammikuussakin lämpötila painuu pakkasen puolelle vain yöaikaan. Pohjoisella Hokkaidon saarella on toki huomattavasti kylmempää, mutta eteläisellä Okinawalla puolestaan lämpimämpää. Lämpimästä talvisäästä huolimatta kiotolaisasunnoissa lämpö ei juurikaan pysy kovin hyvin seinien sisäpuolella, vaan ilmastointi (kuva 4) tai muu lämmitys saa tuottaa lämpöä lähes jatkuvasti, jotta asunto pysyy elinkelpoisissa lämpötiloissa. Voi tosin olla, että olen Suomessa tottunut liiankin lämpimiin asuntoihin. Suomessa talot on oikeastaan pakko eristää hyvin, ja tällöin isossakin omakotitalossa lämpö pysyy myös kovalla pakkasella talon sisällä.

Kuva 4. Lämpöpuhallin.

Kolmas kysymys liittyy siihen, mitä energiankulutusta mitataan. Kodin sähkölaskuihin vaikuttaa esimerkiksi, ostetaanko ruoka yleensä valmiina vai valmistetaanko se kotona? Valmistetaanko ruokaa kaasu- vai sähköliedellä? Pestäänkö pyykit kotona? Ja hiukan laajennettuna voidaan tarkastella myös muita elintapoja: liikutaanko bensiini- vai sähkökäyttöisillä autoilla, vaiko kenties polkupyörällä? Omien havaintojeni perusteella Japanissa syödään paljon ulkona tai ostetaan kaupasta valmisruokia, usein syödään myös kypsentämätöntä ruokaa, joten sikälikin energiaa kuluu vähemmän. Ainakin omassa asunnossani on käytössä ainoastaan kaasuliesi. Pyykinpesuun ei tosiaan kuluteta paljonkaan energiaa, eikä kodeissa juurikaan ole omia koneita. Sähkö- ja hybridiautot ovat yleisiä, mutta Kioto on myös pyöräilykaupunki.

Lopulta kuluttajana on todella vaikea arvioida omaa energiankulutustaan. Kuluneella viikolla Suomessa Helsingin sanomat uutisoi, että kaikkiin kotitalouksiin on asennettu etäluettavat sähkömittarit.

Tämä on hieno edistysaskel, mutta edelleen oman kulutuksen seuraaminen vaatii kuluttajalta erillistä aktiivisuutta: on mentävä internet-sivustolle tarkistamaan omat lukemat. Väitänkin, että energiankulutuksen vähentämisen ongelma on arjen käytännöissä. Emme tiedosta kuluttavamme energiaa. Kuluttaessamme rahaa ja aikaa, olemme melko tietoisia kulutuksestamme, rahan kuluminen voi ollakin hämärtynyt suomalaisessa virtuaalirahan ja korttiyhteiskunnassa (Japani on edelleen käteisyhteiskunta). Ajan kulua arvioimme katsomalla kelloa monta kertaa päivässä ja samalla arvioimme, mitä ehdimme tehdä. Myös rahapussiin vilkaisu (tai pankkitilin saldon tarkistaminen nettipankista) kertoo, mihin on varaa. Mutta paljonko meillä on päivittäin energiaa käytössä? Loputtomasti.  Sähköä tulee pistorasiasta, energia ei näyttäydy niukkana resurssina. Kuluttajan on mahdotonta arvioida, paljonko energiaa säästyikään, kun kävin suihkussa kaksi minuuttia nopeammin kuin eilen? Voiko nyt laittaa jouluvalot päälle?  Vaikea sanoa. Energiamittarit tarvittaisiinkin näkyville paikoille, laskurit jokaiseen valokatkaisijaan ja muihin laitteisiin.

Loppukevennykseksi vielä hieman WC-kulttuuria.

Kuva 5. WC-toimintoja

Japanissa käyneet tietänevätkin, että japanilaiseen WC-kulttuuriin liittyy muutamia veteen ja energiankulutukseen liittyviä erikoisuuksia. Esimerkiksi hotelleissa tai tavarataloissa voi hyvinkin päästä asioimaan japanilaisessa ”luksus-WC:ssä”, jossa pääsee tutustumaan lämmitettyyn istuinrenkaaseen, automatisoituihin toimintoihin sekä ”ohjauspaneeliin” (kuva 5), josta esimerkiksi häveliäämmät voivat valita erilaisia asiointinsa ajan soitettavia taustaääniä. Toinen äärimmäisyys näin naispuolisen näkökulmasta ovat japanilaiset "kyykkyvessat" (kuva 6), jotka julkisilla paikoilla ovatkin varmasti hygieenisempi vaihtoehto kuin tavalliset istuttavat WC:t, mutta ne vaativat myös omia taitoja. Riku Rantala ylisti hiljattain kolumnissaan näiden japanilaisten luksusvessojen automatiikkaa. Itse pidin pitkään näitä eri toimintoja, kuten WC:n lämmitettyä istuinrengasta, energiaa tuhlailevina turhuuksina. Edelleenkään en osaa arvioida toimintojen energiavaikutuksia, mutta olen oppinut arvostamaan sitä lämmitettyä istuinta paikoissa, joissa wc-tiloja ei lämmitetä lainkaan – kuten yliopistolla.

Kuva 6. Japanilainen "kyykkyvessa"

Ehkä voisimme oppia energiatehokkuutta toisiltamme puolin ja toisin.

*tätä merkintää kirjoittaessa, verkkovirtaa kuluttivat tietokone, kaksi lamppua, ilmankostutin sekä ilmastointi. Lisäksi patteri-/akkuvirtaa söivät matkapuhelin, lämpömittari ja herätyskello.

Osa 1: Mitä tänään syödään? Kotiruokaa ja kuppiloita Kiotossa

Osa 1: Mitä tänään syödään? Kotiruokaa ja kuppiloita Kiotossa

#ruoka #Japani #palvelukäsikirjoitus

Japanilainen ruokakulttuuri on mammuttimainen aihe, josta voisi kirjoittaa loputtomasti. Ruokaan ja syömiseen liittyy useita arkisia käytäntöjä. Ruokakulttuuri aistitaan kokonaisvaltaisesti: se näkyy, tuoksuu, maistuu ja kuuluu. Sitä ei voi olla kokematta – eikä kommentoimatta.

Kuva 1. Iltapalaa kotioloissa:
riisikolmio ja savukalaa

Ensimmäisen Kioton viikon aikana huomioni on keskittynyt ns. perusasioihin: asumiseen, liikkumiseen ja ennen kaikkea ruokaan. Kuten tunnettua, japanilainen ruoka eroaa huomattavasti siitä, mihin me länsimaissa olemme tottuneet. Koska japanilaisesta ruuasta monelle tulee varmaankin ensimmäisenä mieleen sushi, tiedämme, että esimerkiksi merilevää hyödynnetään japanilaisessa keittiössä. Ymmärrettävästä syystä saarivaltion ruokapöydässä merkittävä rooli on erilaisilla merenelävillä: kaloilla, katkaravuilla, simpukoilla sekä levillä.

Toisena japanilaisen keittiön kulmakivenä voidaan pitää riisiä. Myös täältä, heikohkosti varustellun asuntoni keittiöstä, löytyy riisikeitin. Riisi on toki tuttu lisäke, mutta Japanissa riisiä syödään monessa muussakin muodossa. Siitä tehdään oikeastaan kaikkea, mitä kuvitella saattaa, kuten sipsejä ja leipää – sekä tietenkin juomapuolella riisiviiniä, sakea. Nyt kun tuli otettua puheeksi myös juomat, en voi olla ottamatta esille vihreää teetä. Kunnioitetulle vihreälle teelle, o-challe, on innovoitu useita käyttötarkoituksia. Vihreitä ruokia tulee vastaan usein ja useimmiten syy löytyy teestä. Jauhettua matcha-teetä käytetään mm. leivonnaisissa ja makeisissa, soba-nuudeleissa sekä monissa muissa ruokalajeissa.

Ruokaostosten tekeminen Japanissa on tottumattomalle haastavaa useastakin syystä. Ruokakaupan löytäminen ei kuitenkaan ole vaikeaa, pieniä lähikappoja sijaitsee lähes joka korttelissa, eikä isompaakaan myymälää joudu pitkään haeskelemaan.  Ostoksilla käymisen haasteet liittyvät lähinnä kieleen, ruoka-aineiden tuntemattomuuteen ja omaan osaamattomuuteen valmistaa niitä, sekä kaupassa asioimisen käytäntöihin eli palvelukäsikirjoitukseen.

HeViosastolla etsin alkuun katseellani hedelmäpusseja ja vaakoja. Yleensä hedelmiä näytetään kuitenkin myytävän kappalehintaan, mikä tekee hintojen vertailusta vaikeaa. ”Hienommissa” kaupoissa leipäosasto voi olla erillinen leipomo kaupan sisällä, jossa myös toimitaan kuin leipomossa, eli tuotteet valitaan pihdeillä tarjottimelle ja maksetaan erilliselle kassalle, jossa myyjä pakkaa tuotteet pusseihin. Sen sijaan pienemmissä kaupoissa, joissa omaa leipomoa ei ole, leipätarjonta on heikkoa. Tarjolla on oikeastaan vain vitivalkoisia paahtoleipäviipaleita, jotka eivät tällaiselle ruisleivän purijalle maistu.

Kuva 2. Mainosvideo pyörii

Vaikka japanilaiset ovat melko pidättyväisiä ja kaupungillakin on väenpaljoudesta huolimatta aika rauhallista, kaupoissa aistiärsykkeitä riittää. ”Hienommissa” kaupoissa on usein paljon henkilökuntaa. Myyjät kailottavat kaiken aikaa jotain kovaan ääneen. Oletettavasti he mainostavat osastonsa tuotteita ja kenties kertovat päivän tarjouksista. Astetta ”rahvaanomaisemmassakin” myymälässä saattaa silti tulla vastaan kakofoninen äänimaisema, kun joka ikisen hyllynpäädyssä pyöri pienellä näytöllä tai televisioruudulla jokin mainosvideo (kuva1).

Kuva 3. Väriä hyllyssä.

Myös pakkaukset kilpailevat asiakkaan huomiosta näyttävästi värein, kuvin ja isoin tekstein (kuva2).
Osaamatta kunnolla japanilaista kirjoitusta, joutuu tuotteita kuitenkin tarkastelemaan pitkän aikaa, ennen kuin tietää, mitä missäkin paketissa on. Eikä silloinkaan yleensä voi olla täysin varma. Ripaus rohkeutta ja kokeilunhalua on otettava joka kauppareissulle mukaan.

Kuva 4. Lähikaupan kalatiskillä

Pidän itseäni suhteellisen kokeneena kokkaajana, mutta täällä tulee kaupanhyllyllä koettua avuttomia hetkiä. Mikä on tämä yrtti? Sieni? Kala? Onko tässä paketissa juustoa vai tofua? Toki tuttujakin elintarvikkeita on tarjolla, ja niitä on mahdollista löytää huolellisesti etsimällä. Mutta eikö pitäisi elää maassa maan tavalla, syödä lähiruokaa ja hyödyntää kaikkia upeita paikallisia raaka-aineita. Vaan kun en tiedä, miten. Vaikka vihannesosastollakin tulee vastaan monia tuntemattomia yrttejä, juureksia ja sieniä, kalaosasto on aivan oma lukunsa (kuva 4). Pienissäkin kaupoissa on valittavana lukuisia erilaisia kaloja pienistä ankeriasvauvoista valtaviin mustekaloihin. Kun pohdin kalaosastolla, miten mikäkin kala kannattaisi valmistaa, hiipii mieleen ajatus, että helpompaa olisi vain mennä ravintolaan syömään. Vai olisiko sittenkään?

Sama juttu kuin ruokakauppojen kanssa: ravintoloita on Kiotossa paljon. Myös länsimaista ruokaa löytää suhteellisen helposti: katukuvassa näkyy sekä kansainvälisesti tunnettuja että paikallisia pizzerioita ja hampurilaisravintoloita. Ulospäin vaatimattoman näköisiä japanilaisia ravintoloita saattaa ensin olla vaikea huomata, mutta varsinkin hieman vilkkaammissa kortteleissa näitä paikkoja on lähes vieri vieressä. Voi olla hankalaa tietää, onko paikka avoinna ja millaista ruokaa he tarjoavat. Aukiolosta kertoo oven edessä oleva verho siten, että verhon ollessa alhaalla, paikka on auki. Sen sijaan tarjottavasta ruuasta ei välttämättä ota yhtä helposti selvää. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että ravintoloissa olisi englanninkielistä ruokalistaa tai kieltä puhuvaa tarjoilijaa. Tähän pulmaan vastaavat joissain paikoissa ravintolan näyteikkunaan asetetut yksityiskohtaiset, muoviset malliannokset, joiden avulla ruoasta saa ehkä paremminkin selvää kuin listasta lukemalla. Yhteisen kielen puuttuessa tilauksen voi tehdä myös tällaista annosta osoittamalla. Ruokaa tulee (kuva5).

Kuva 5. Tempura-tarjotin

Suomessakin hampurilaisravintolassa ja fine dining -ravintolassa käyttäydytään eri lailla, mutta tuntuu siltä, että Japanissa ruokapaikkojen skaala on vielä laajempi, eikä ravintoloissa käyttäytyminen siten ole aina ihan yksinkertaista. Ei ole tavatonta, että asiakasta pyydetään riisumaan kenkänsä ennen ravintolasaliin ohjaamista. Ruuan tilaaminen voidaan toteuttaa usealla eri tavalla. Esimerkiksi Kioton aseman ramen-ravintoloissa on maksettava ja valittava ateria automaatista, ravintolan ulkopuolella. Ravintolaan sisään astuttaessa maksettua tilausta merkitsevät kupongit ojennetaan tarjoilijalle. Izakaya-ravintolan pöydässä puolestaan saattaa olla kosketusnäytöllinen menu, josta asiakas tekee tilaukset suoraan keittiöön.

Tutkimuksen (s. 8) mukaan kommunikointi japanilaisissa sushi-ravintoloissa voi olla hyvinkin erilaista. ”Helpoissa” ravintoloissa käytetään esimerkiksi liukuhihnoja, josta asiakas voi poimia annoksensa ja kunkin annoksen hinnasta viestivät värikoodatut lautaset. Ateria maksetaan pöytään kertyneiden lautasten perusteella. ”Vaikeammissa” ravintoloissa ei ole käytössä minkäänlaisia ruokalistoja ja tarjonta vaihtuu päivittäin. Näissä paikoissa asiakkaan on kommunikoitava henkilökunnan kanssa enemmän, jotta kulloinenkin tarjonta selviää. Mutta kielitaidottomana näihin paikkoihin ei taida olla mitään asiaa ilman paikallisten seuraa.

Kohti uusia makuja!

*tämän kirjoituksen ruokatauolla nautin pannupaistettua tonnikalaa perunoiden, valkosipuliparsan ja avokadopyreen kera