Osa 4: Jätevuoria Japanissa?

Osa 4: Jätevuoria Japanissa?

#jätehuolto #lajittelu #kierrätys #ruokahävikki

Vuorten ympäröimän Kioton kadut ovat lähes hämmentävän tahrattomia, jos niitä alkaa verrata suomalaisia katuja ”pilaavaan” loskaan/hiekoitukseen/katupölyyn. Aina jossain joku lakaisee ruusunterälehtiä kadulta tai polttaa rikkaruohoja kivipuutarhassa. Varsinaisia roskia kaduilla ei näy juuri lainkaan ja Kioto näyttäytyy pääasiassa siistinä kaupunkina. Mutta kasvaako jossain kaupungin ulkopuolella valtava jätevuori? Roskat ja niistä eroon pääseminen on hyvin jokapäiväinen asia. Se on saanut pohtimaan kysymyksiä kuluttajan hiljaisesta tiedosta, arjen käytännöistä ja ympäristöasioista.

Tällaisena kierrätyshippina ja lajitteluintoilijana oli kova paikka kohdata asuntolan kaksi roska-astiaa, joista suurempi on tarkoitettu sekajätteelle tai pienempi kierrätettävälle jätteelle eli PET- ja lasipulloille sekä alumiinitölkeille, jotka Suomessa ovat siis pantillisia. Esimerkiksi biojätettä ei erikseen kerätä. Toiveikkaana olen kuitenkin kerännyt sivuun myös metallit, lasipurkit ja kartongit. Jospa niille sittenkin löytyisi vielä paikka…

Kierrätystaitoja on opetettu jo peruskoulusta lähtien, ja asiasta kiinnostuneena olen myöhemminkin tunnollisesti opetellut päivittyviä ohjeita ja käytäntöjä, jotta materiaalit saataisiin parhaalla mahdollisella tavalla uusiokäyttöön. Lajittelua helpottavat parannukset tulevat kuitenkin tarpeeseen ja ennen lähtöäni tänne olikin ilahduttavaa, kun lasin ja metallin keräysastiatilmestyivät myös omaan taloyhtiöön Helsingissä. Täällä on kuitenkin saanut huomata, ettei kierrätysosaaminenkaan ole yleistettävissä, vaan paikalliset säännöt rajaavat omien lajittelutaitojen hyödyllisyyttä.

Oletan, että Japanissa jätehuollon järjestämisen täytyy olla haastavaa. Tiiviisti asutuissa kaupungissa jätettä syntyy luonnollisesti paljon jo väkimääränkin takia, mutta lisäksi täällä myydään paljon annospakattuja ruokia, juomapulloja ja -tölkkejä myyviä automaatteja on joka kadunkulmassa ja tuotteet ovat lähtökohtaisesti huolellisesti, eli moninkertaisesti, pakattuja. Roskakorit täyttyvät nopeasti erilaisista muovi- ja paperikääreistä.

Yön aikana katujen varsille kasvaa sinisin verkoin peiteltyjä, keltaisten sekajätepussin kekoja (kuva1), jotka kerätään aamun aikana. Asukkaille tavanomaisen kotitalousjätteen hävittäminen on helppoa, mutta kaupungilla yksittäisestä roskasta eroon pääseminen ei ole ollenkaan niin yksinkertaista, sillä yleisiä roskiksia ei näy, vaikka kuinka sellaista etsisi tyhjä kahvimuki kädessään korttelitolkulla. Sen sijaan kierrätettäville pulloille ja tölkeille löytyy astia jokaisen juoma-automaatin vierestä (kuva2). Mieleen ehtiikin jo juolahtaa ajatus, pitäisikö roskat vain tiputtaa johonkin ja luottaa siihen, että kyllä tässä kaupungissa joku sen tulee siitä siivoamaan, mutta katuun maalatut roskaamiskiellot muistuttavat, ettei se ole hyvä idea.

Kuva1. Kadulta kerättäviä roskapusseja

Kuva 2. Juoma-automaatti ja keräysastia pulloille/ tölkeille

Yliopistolla minulla kesti hetken ymmärtää, ettei työhuoneessamme käy siivoojaa, vaan roskakori on käytävä itse tyhjentämässä käytävän suurempiin jäteastioihin. Muutenkin huone kaipaisi järjestämistä, mutta niin taitaa olla jokaisessa tutkijankammiossa. Yliopistolla sentään on jonkinlaiset mahdollisuudet lajitella jätteitä. Tölkkien ja pullojen lisäksi poltettava jäte erotellaan palamattomasta jätteestä.

Tilastot kertovat, että Suomessakin jätteiden lajittelussa olisi yhä parantamisen varaa. Biojätteen lajittelusta puhutaan paljon, mutta sen erottelee kuitenkin vain hieman yli puolet kotitalouksista. Prosentit eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Biojätteen määrän kannalta olennainen kysymys liittyy ruokahävikin määrään. Kunnioittavatko japanilaiset sanontaansa siitä, kuinka jokaisessa riisinjyvässä on seitsemän jumalaa? Haaskattaisiinko Japanissa vähemmän ruokaa?

Ruokahävikkiä on tutkittu Suomessa hiljattain MTT:n toimesta (Foodspill-tutkimuksesta tiiviisti täällä, koko raportti luettavissa täällä). Henkilöä kohden laskettuna ruokahävikki Suomessa on noin 20–30 kilogrammaa vuodessa ja kaikesta syömäkelpoisesta ruuasta haaskataan 10–15 prosenttia. Se on paljon ja jokainen kilo on liikaa. Mutta globaalisti tarkasteltuna ongelma on vielä isompi.  Esimerkiksi Japanissa roskiin päätyy jopa 40 prosenttia ruuasta (IMechE-raportti 2013). Uutisoinnissa selitykseksi on esitetty muun muassa japanilaisten vaativuutta. Maailmanlaajuisesti noin kolmannes ruuasta päätyy roskiin (FAO-raportti 2011), joten ainoastaan japanilaiset eivät ole vaativia ruokaostoksilla.

Ruokahävikki liittyy edelleen myös ilmastonmuutokseen ja maailman nälkä- ja köyhyysongelmiin, joten isojen asioiden äärellä ollaan. Globaalisti esimerkiksi FAO on tarttunut epäkohtaan strategisin toimenpitein (Save Food -kampanja). Paikallisemmin Japanissa on ratkaisuja etsivää kansalaistoimintaa, kuten Second harvest-järjestö, joka kannustaa ruokajätteen vähentämiseen. Vaikka ongelmat ja uhat ovat valtavia, on tavallaan lohdullista, että yksinkertaisillakin teoilla voi ainakin periaatteessa auttaa. Oman jääkaapin tyhjentämisestä voi ainakin aloittaa.

Jätteiden määrän vähentäminen on yksi keino ratkoa niihin liittyviä ongelmia. Toisena olennaisena keinona on jätteiden hyötykäyttö, jota on kehitetty niin Suomessa kuin Japanissakin. Teknologiset innovaatiot mahdollistavat esimerkiksi jätteiden hyödyntämisen polttoaineena. Kenties eri keinoja yhdistelemällä voidaan onnistua pienentämään jäteongelmia. Japanissa muutama vuosi sitten säädetty laki ruokajätteen kierrättämisestä on osoittautunut menestykseksi ja kerrotaan, että 82 prosenttia ruokajätteestä hyödynnettäisiin uusiokäytössä 

Palataan lopuksi isoista kysymyksistä takaisin arkitodellisuuteen:

Kuva 3. Lajitteluastioita ruokakaupassa

Mehu- ja maitotölkeille löytyi paikka, kierrätysastia löytyi ruokakaupan edestä (kuva 3), paikka olisi myös muovisille munakennoille ja valmisaterioiden aluslevyille. Tosin kartonkitölkkien kierrättäminen meni silti ensin väärin, koska olin suomalaisittain runtannut huuhdellut ja kuivatut tölkit sisäkkäin, enkä leikannut niitä avonaisiksi kartonkilevyiksi… Siispä palasin takaisin kotiin roskien kanssa askartelemaan (kuva4).

Kuva4. Tölkkiaskartelua

*Tämän merkinnän kirjoitusaikana imuroin kahdesti ja vein aivan liian monta roskapussia. 

Osa 3: ”Kaupungissa pyörä on paras liikenneväline, eikä pysäköinnistä ole huolta”

Osa 3: ”Kaupungissa pyörä on paras liikenneväline, eikä pysäköinnistä ole huolta”

#kaupunkipyöräily #liikennesäännöt #pyöräilykulttuuri 

Myönnän heti alkuun, etten ole pyöräillyt kovin monessa maassa. Niistä muutamista maista, joissa lajia on tullut kokeiltua, Tanska on tähän asti tehnyt suurimman vaikutuksen. Kööpenhaminassa pyöräily oli varsin sujuvaa ja miellyttävää, sillä pyörätiet olivat selkeästi merkittyjä ja liikenneratkaisuissa oli huomioitu pyöräilijät. Myös pyöräilijät huomioivat toisensa selkein käsimerkein. Kiotossa on toisin, vaikka polkupyörä onkin suosittu liikkumisväline. Täällä pyöräilyssä vallitsevat ns. viidakon lait.

Saavuttuani Kiotoon, pelasin varman päälle ja otin jalankulkijana liikennesäännöt vakavasti. En halunnut joutua vaikeuksiin sen takia, että kävelin päin punaisia. Olin vakuuttunut, että järjestyksen ja kunnioituksen maana, Japanissa noudatettaisiin kuuliaisesti järjestystä ylläpitäviä liikennesääntöjä. Kun päätin hankkia itselleni kaksipyöräisen menopelin, otin ensin selvää pyöräilyn säännöistä.

Pyöräilyn keskeisiä sääntöjä:

• aja tien vasemmalla puolella
• noudata liikennevaloja ja -merkkejä
• käytä pimeällä valoa
• sateenvarjon käyttö pyöräillessä on kielletty
• humalassa pyöräily on kielletty
• lasten on käytettävä kypärää

Vasemmanpuoleinen liikenne vaatii omien refleksien ja ajattelun mukauttamista, mutta muuten pyöräily vaikutti ”helpolta”. Paikallisia tarkkaillessani opin jo jalkamiehen roolissa, että täälläkin liikennevalot ovat jalankulkijalle ohjeelliset. Pyöräilijänä opin, että mitään sääntöjä ei noudateta. Enkä ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota tähän ristiriitaan.

Jos sataa, lähes kaikilla pyöräilijöillä on suuri sateenvarjo suojanaan (video1).Itse olen outo goretex-varusteissani (kuva1).

video 1. Pyöräilijä ja sateenvarjo.

kuva1. työmatkapyöräilyä kaatosateessa

Jalkakäytävällä pyöräillään käytännössä kaikkialla. Ainoastaan ydinkeskustan vilkkailla kaduilla se on huono idea. Yleisesti ottaen pyörällä ajetaan oikeastaan missä tahansa, missä vain on tilaa, tarvittaessa esimerkiksi keskellä vastaantulevaa autokaistaa. Pyöräteitä ei ole lukuun ottamatta risteysalueille merkittyjä pyöräkaistoja, eikä niitäkään viivoja kunnioiteta (video 2.).

video 2. kadunylitys

Kypärää ei käytetä. Eikä niitä aina näe pyöräilevillä lapsillakaan. Aikuisella olen nähnyt kypärän kolme kertaa. Toisaalta kaupungissa ei myöskään pyöräillä kovin tosissaan. Hurjaa vauhtia kiitäviä ”vauhtipyöräilijöitä” ei vilahtele trikoissaan ohi, vaan polkupyörien satulat on säädetty alas, ns. pappa-asentoon ja esimerkiksi mustassa puvussa on hyvä pyöräillä leppoisaa vauhtia töihin. Kiotossa talvipyöräily ei vaadi erikoisvarustelua, eikä pyöräily muutenkaan näyttäydy välineurheiluna.

kuva 2. Yliopiston pyöräparkki.

Valon käyttäminen lienee parhaiten noudatettu sääntö. Tätä selittänevät valoratsiat. Eräänä iltana näin, miten pimeät pyörät pysäytettiin ratsiassa yliopistokampuksen kulmalla. Se olikin otollinen paikka, sillä yliopistolla pyörärivit ovat loputtomia. Omalle menopelille on toisinaan vaikea löytää paikkaa (kuva2).

Pysäköinti ei olekaan aina helppoa – edes polkupyörälle. Väärinpysäköityjä polkupyöriä kerätään kaupungilla pois päivittäin. Polkupyörän ostajan on rekisteröitävä polkupyöränsä (rekisteröintimaksu 500 jeniä). Varkaustapausten lisäksi rekisteröinnistä on apua pyörän löytämisessä silloin, kun pyörä on siivottu kaupungin toimesta. Jos pysäköintipaikastaan on epävarma, on mahdollista käyttää polkupyörien pysäköintihalleja. Pysäköinti hallissa maksaa 150 jeniä/päivä.

Jos polkupyörän pysäköintikin on vaivalloista, autosta on Kiotossa vain haittaa. Näin ainakin väitetään, siitä ei toistaiseksi ole omaa kokemusta. Kadut ovat kapeita ja pysäköintitilaa on vähän. Ei ole harvinaista, että polkupyörällä kuljetettaisiin kahta lasta tai vaikkapa koiria. Yhdelle on tilaa edessä ja toiselle takana (kuva 3).

kuva 3. koirien ulkoiluttaja

Siitä huolimatta, että pyöräily on Kiotossa ”villiä”, olen edelleen sitä mieltä, että se on myös helppoa. Liikenteen sujuvuuden kannalta Kiotoa voi pitää omanlaisena kaupunkipyöräilyn malliesimerkkinä.

Helsingissä pyöräily ei ole helppoa, vaan polkupyörä on provokaatio. Pyöräily on tunteita kuumentava puheenaihe, josta on mahdotonta sanoa mitään niin, ettei joku ärsyyntyisi. Pyöräilijänä liikkuva kaupunkilainen on usein väärässä: hän saa usein kuulla liikkuvansa väärällä nopeudella, väärässä paikassa. Palaute on suoraa, välitöntä, eikä aina täysin asiallista. Pyöräilijät ovat uhkaavia ja ärsyttäviä jo olemassaolonsa takia. Ärsyttävimmästä pyöräilijätyypistä ihan äänestettiin hiljattain Helsingin sanomien Nyt-liitteessä.

Japanissa pyöräily on yksinkertaisesti käytännöllisesti ja sen mukaan siihen myös suhtaudutaan (ks. Guardianin artikkeli). Toimivat liikennejärjestelyt helpottavat elämää, mutta ilmankin voi pärjätä hyvin. Tarvitaan vain suvaitsevaisuutta, joustavuutta ja mukautumiskykyä. Kunnioitetaan liikenteessä toinen toisiamme, eikä sokeasti lakeja ja sääntöjä.

kuva 4. oma menopeli

*tätä merkintää kirjoittaessa pyöräilin yliopiston ja asunnon välistä 3 kilometrin matkaa ja kuuntelin Queenin Bicycle race -kappaletta.