Osa 3: ”Kaupungissa pyörä on paras liikenneväline, eikä pysäköinnistä ole huolta”

Osa 3: ”Kaupungissa pyörä on paras liikenneväline, eikä pysäköinnistä ole huolta”

#kaupunkipyöräily #liikennesäännöt #pyöräilykulttuuri 

Myönnän heti alkuun, etten ole pyöräillyt kovin monessa maassa. Niistä muutamista maista, joissa lajia on tullut kokeiltua, Tanska on tähän asti tehnyt suurimman vaikutuksen. Kööpenhaminassa pyöräily oli varsin sujuvaa ja miellyttävää, sillä pyörätiet olivat selkeästi merkittyjä ja liikenneratkaisuissa oli huomioitu pyöräilijät. Myös pyöräilijät huomioivat toisensa selkein käsimerkein. Kiotossa on toisin, vaikka polkupyörä onkin suosittu liikkumisväline. Täällä pyöräilyssä vallitsevat ns. viidakon lait.

Saavuttuani Kiotoon, pelasin varman päälle ja otin jalankulkijana liikennesäännöt vakavasti. En halunnut joutua vaikeuksiin sen takia, että kävelin päin punaisia. Olin vakuuttunut, että järjestyksen ja kunnioituksen maana, Japanissa noudatettaisiin kuuliaisesti järjestystä ylläpitäviä liikennesääntöjä. Kun päätin hankkia itselleni kaksipyöräisen menopelin, otin ensin selvää pyöräilyn säännöistä.

Pyöräilyn keskeisiä sääntöjä:

• aja tien vasemmalla puolella
• noudata liikennevaloja ja -merkkejä
• käytä pimeällä valoa
• sateenvarjon käyttö pyöräillessä on kielletty
• humalassa pyöräily on kielletty
• lasten on käytettävä kypärää

Vasemmanpuoleinen liikenne vaatii omien refleksien ja ajattelun mukauttamista, mutta muuten pyöräily vaikutti ”helpolta”. Paikallisia tarkkaillessani opin jo jalkamiehen roolissa, että täälläkin liikennevalot ovat jalankulkijalle ohjeelliset. Pyöräilijänä opin, että mitään sääntöjä ei noudateta. Enkä ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota tähän ristiriitaan.

Jos sataa, lähes kaikilla pyöräilijöillä on suuri sateenvarjo suojanaan (video1).Itse olen outo goretex-varusteissani (kuva1).

video 1. Pyöräilijä ja sateenvarjo.

kuva1. työmatkapyöräilyä kaatosateessa

Jalkakäytävällä pyöräillään käytännössä kaikkialla. Ainoastaan ydinkeskustan vilkkailla kaduilla se on huono idea. Yleisesti ottaen pyörällä ajetaan oikeastaan missä tahansa, missä vain on tilaa, tarvittaessa esimerkiksi keskellä vastaantulevaa autokaistaa. Pyöräteitä ei ole lukuun ottamatta risteysalueille merkittyjä pyöräkaistoja, eikä niitäkään viivoja kunnioiteta (video 2.).

video 2. kadunylitys

Kypärää ei käytetä. Eikä niitä aina näe pyöräilevillä lapsillakaan. Aikuisella olen nähnyt kypärän kolme kertaa. Toisaalta kaupungissa ei myöskään pyöräillä kovin tosissaan. Hurjaa vauhtia kiitäviä ”vauhtipyöräilijöitä” ei vilahtele trikoissaan ohi, vaan polkupyörien satulat on säädetty alas, ns. pappa-asentoon ja esimerkiksi mustassa puvussa on hyvä pyöräillä leppoisaa vauhtia töihin. Kiotossa talvipyöräily ei vaadi erikoisvarustelua, eikä pyöräily muutenkaan näyttäydy välineurheiluna.

kuva 2. Yliopiston pyöräparkki.

Valon käyttäminen lienee parhaiten noudatettu sääntö. Tätä selittänevät valoratsiat. Eräänä iltana näin, miten pimeät pyörät pysäytettiin ratsiassa yliopistokampuksen kulmalla. Se olikin otollinen paikka, sillä yliopistolla pyörärivit ovat loputtomia. Omalle menopelille on toisinaan vaikea löytää paikkaa (kuva2).

Pysäköinti ei olekaan aina helppoa – edes polkupyörälle. Väärinpysäköityjä polkupyöriä kerätään kaupungilla pois päivittäin. Polkupyörän ostajan on rekisteröitävä polkupyöränsä (rekisteröintimaksu 500 jeniä). Varkaustapausten lisäksi rekisteröinnistä on apua pyörän löytämisessä silloin, kun pyörä on siivottu kaupungin toimesta. Jos pysäköintipaikastaan on epävarma, on mahdollista käyttää polkupyörien pysäköintihalleja. Pysäköinti hallissa maksaa 150 jeniä/päivä.

Jos polkupyörän pysäköintikin on vaivalloista, autosta on Kiotossa vain haittaa. Näin ainakin väitetään, siitä ei toistaiseksi ole omaa kokemusta. Kadut ovat kapeita ja pysäköintitilaa on vähän. Ei ole harvinaista, että polkupyörällä kuljetettaisiin kahta lasta tai vaikkapa koiria. Yhdelle on tilaa edessä ja toiselle takana (kuva 3).

kuva 3. koirien ulkoiluttaja

Siitä huolimatta, että pyöräily on Kiotossa ”villiä”, olen edelleen sitä mieltä, että se on myös helppoa. Liikenteen sujuvuuden kannalta Kiotoa voi pitää omanlaisena kaupunkipyöräilyn malliesimerkkinä.

Helsingissä pyöräily ei ole helppoa, vaan polkupyörä on provokaatio. Pyöräily on tunteita kuumentava puheenaihe, josta on mahdotonta sanoa mitään niin, ettei joku ärsyyntyisi. Pyöräilijänä liikkuva kaupunkilainen on usein väärässä: hän saa usein kuulla liikkuvansa väärällä nopeudella, väärässä paikassa. Palaute on suoraa, välitöntä, eikä aina täysin asiallista. Pyöräilijät ovat uhkaavia ja ärsyttäviä jo olemassaolonsa takia. Ärsyttävimmästä pyöräilijätyypistä ihan äänestettiin hiljattain Helsingin sanomien Nyt-liitteessä.

Japanissa pyöräily on yksinkertaisesti käytännöllisesti ja sen mukaan siihen myös suhtaudutaan (ks. Guardianin artikkeli). Toimivat liikennejärjestelyt helpottavat elämää, mutta ilmankin voi pärjätä hyvin. Tarvitaan vain suvaitsevaisuutta, joustavuutta ja mukautumiskykyä. Kunnioitetaan liikenteessä toinen toisiamme, eikä sokeasti lakeja ja sääntöjä.

kuva 4. oma menopeli

*tätä merkintää kirjoittaessa pyöräilin yliopiston ja asunnon välistä 3 kilometrin matkaa ja kuuntelin Queenin Bicycle race -kappaletta.