Osa 5: Koko kehon kulttuuria

Osa 5: Koko kehon kulttuuria

#keho #hyvinvointi #rentoutuminen #urheilu

Sotšin talviolympialaisten sijoitukset on laskettu ja mitalit juhlittu. Menestystä japanilaisille ja suomalaisille kertyi kisoissa lähes yhtä paljon, sillä mitalitaulukkoon maat sijoittuivat peräkkäin. Molemmat maat keräsivät mitalisijoja mm. alppilajeissa ja jäällä. Siinä missä suomalaisia ilahdutti pronssimitali miesten jääkiekosta, japanilaiset juhlivat miesten taitoluistelukultaa. Väitän, että nämä erilaiset tavat esiintyä jäällä kertovat suomalaisista ja japanilaisista enemmänkin – liikunnasta, kehosta ja hyvinvoinnin ylläpitämisestä.

Naispuolinen ystäväni Kiotossa kysyi, mitä ajattelen japanilaisista miehistä. Ensimmäinen ajatukseni liittyi miesten kokoon. Japanissa useimmat miehet ovat melko siroja, mitään kaksimetrisiä lihaskimppuja ei näy. Keskusteluamme sivukorvalla kuunnellut japanilaismies halusi kuitenkin korostaa, että kyllä Japanissakin miehet ovat voimakkaita. Varmasti, ainakin jos heitä vertaa hentoihin japanilaisnaisiin.

Pidän itseäni keskimittaisena ja muutenkin melko normaalikokoisena suomalaisnaisena. Kuitenkin Japanissa minulla on vaikeuksia ahtautua bussissa kahdenistuttavalle penkille jonkun viereen ja vaateostosten tekeminen on poikkeuksellisen hankalaa, sillä joko vaatteet puristavat käsivarsista tai lahkeista ja hihoista puuttuu mittaa ainakin viisi senttiä. Avuliaat – ja sirot –  myyjät kuitenkin haluavat aina, että asiakas sovittaa vaatetta, vaikka näen jo kaukaa, ettei isoinkaan tarjolla oleva koko voi mitenkään olla sopiva.

Anu Valtonen on tutkinut kokoon liittyviä kulttuuria merkityksiä ja ruumisnormistoa, jota tuotetaan myös palvelukohtaamisissa. Valtosen tutkimuksessa tarkastellaan pienuuden tuottamista ”normaalista” poikkeavana, mutta yhtä lailla suurikokoisuus tulee tuotetuksi arkisissa kohtaamisissa. Vääränkokoisuuden kokemus on itselleni uusi; sen myötä olenkin kiinnittänyt huomiota siihen, missä suhteellista kokoa tulee tuotetuksi.

Toki Japanissakin on erikokoisia ihmisiä, mutta esimerkiksi ylipainoisia ihmisiä on hyvin vähän. Osittain pientä kokoa ja ylipainoisten vähäistä määrää selittänee ruokavalio, annoskoot ja tietenkin perintötekijät.  Mutta jotenkin japanilaistenkin on silti pidettävä huolta kunnostaan. Japanilaisen sanonnan mukaan kehosta on pidettävä huolta, jotta pystyy tekemään töitä. Koska työ on pitkään ollut japanilaisessa yhteiskunnassa erityisen arvostettua, on työssä jaksaminen myös luonteva motivaatio itsestä huolehtimiseen. Mutta jos suurin osa päivästä vietetään töissä, miten japanilaiset ehtivät huolehtia itsestään? Suomessa kiireen ja stressin sanotaan lihottavan; suuri työmäärä liitetäänkin meillä yleensä huonoon yleiskuntoon.

Viime vuonna keskusteltiin paljon istumisen vaarallisuudesta. Useissa tutkimuksissa todettiin, että nykyihminen, erityisesti toimistotyöläinen, istuu liian suuren osan päivästään (ks. aiheesta esim. YLE uutinen 14.1.2013). Keskustelu sai myös minut miettimään omia työn tekemisen tapoja ja asentoja, joskin niitä on ollut melko vaikea muuttaa. Japanissa toimistotyötä tehdään paljon, varsinkin Tokio on varsinainen salariimanien muurahaispesä. Kiotossa yliopistolla hyödynnetään nykyteknologiaa tutkimustyössä, mutta uudet ja hienot laitteetkaan eivät toistaiseksi ole mullistaneet työn tekemisen asentoja.

Ilmeisesti japanilaiset eivät kuitenkaan saa töissä istumisesta tarpeekseen, sillä esimerkiksi julkisessa kylpylässä (sento) suihkut ovat niin matalalla, että peseytyminen tapahtuu pienellä jakkaralla istuen. Omat polvet ovat kaikessa japanilaisessa kyykistelyssä välillä kovilla, mutta paikallisilla – edes ikäihmisillä – ei ole mitään ongelmia ponnistaa ylös lattianrajasta. Oma kankeus lienee siis vain harjoituksen puutetta.

Välihuomautuksena kerrottakoon, että sento oli muutenkin kiinnostava kokemus hyvinvointia tuottavasta tilasta. Läpikotaisen itsensä kuuramisen jälkeen pääsi lillumaan lämpimään tai kylmään veteen ja niiden lisäksi sai kokeilla hassusti pistelevää sähkökylpyä. Kylpylässä oli jopa suomalaiselle riittävän lämmin ja kostea sauna, vaikka löylyä ei päässytkään heittämään. Sen sijaan pleksiseinän läpi sai katsella televisiota, tuolloin juuri olympialaisia.

Sento-kylpylässä ei kuitenkaan päässyt uimaan missään urheilumielessä. Uimahallin löytäminen Kiotosta on osoittautunut melko vaikeaksi, enkä vielä ole päässyt vettä kauhomaan. Kuntosaleja ja -keskuksia uima-altaineenkin toki on kaupungissa jonkin verran, mutta kuten Suomessakin, edellytetään niissä usein jäsenyyttä, jonka maksaminen on jo melkoinen sijoitus.

Kuva1. Viikonlopun jalkapallotreenit

Tavallisten ihmisten arkiliikuntaa ovat luonnollisesti pyöräily ja kävely. Suosittuina harrastuslajeina näyttäytyvät juokseminen ja lenkkeily. Urheiluliikkeissä, joita ei mitenkään valtavan paljon ole, näytetään myyvän pääasiassa juoksutarvikkeita. Kiotossa on myös useita urheilukenttiä, jotka täyttyvät varsinkin viikonloppuisin baseballin, tenniksen ja jalkapallon pelaajista (kuva1). Esimerkiksi keisarillisen puiston alueella on useampikin urheilukenttä, joilla etenkin nuoret pojat pelaavat eri lajeja. Toisaalta kovin monet muut lajit eivät ole julkisesti nähtäviä. Olosuhteet rajaavat talvilajit kiotolaisten harrastuksista, mutta muuten eri lajeja harrastettaneen täälläkin varsin monipuolisesti, ”ulkopuolisen” silmin urheilulajien kirjoa on oikeastaan aika vaikea arvioida. Perinteisiä talviurheilulajeja ei Kiotossa kuitenkaan juuri pääse harrastamaan. Liikuntaharrastusten olosuhteista kertoo se, että helmikuussa, samaan aikaan talviolympialaisten kanssa, Kiotossa juostiin maraton. Osallistujia kisassa oli yli 14 000.

Maratonista päästäänkin takaisin kilpaurheilun maailmaan. Japanissa on vältytty suurilta doping-kohuilta ja sitä pidettiin yhtenä Japanin valttikorttina Tokion kesäolympialaisten 2020 saamisen kannalta. Ihan putipuhtaita japanilaisetkaan eivät silti ole, muun muassa viime kesänä japanilaismaratoonari joutui kilpailukieltoon kiellettyjenaineiden käytön takia.

Suomessa dopingista on kohuttu niin kilpa- kuin kuntourheilunkin tiimoilta (ks. esim. Uusi Suomi 6.3.2014 ja HS 13.2.2014). Nuorisotutkimusseurassa on tutkittu dopingin käyttäjiä ja todettiin, että heidät voidaan ryhmitellä neljään käyttäjäryhmän ideaalityyppiin: 1) voimailijat ja harrasteliikkujat, joille aineiden käyttö yksi osa kurinalaista harjoittelua, 2) kehoprojektin toteuttajat, joille ulkonäköihanteiden tavoittelu on tärkeää (harrastekehonrakentajat ja ”rantaleijonat”), 3) ammatillisen pääoman kasvattajat (esim. fyysistä voimaa tarvitsevat turvallisuus- ja rakennusalan työntekijät sekä ulkonäköammatissa toimivat), 4) alamaailma ja rikolliset piirit. (ks. myös YLE uutinen 16.4.2012)

Japanissa en ole kohdannut kehonrakentajia, enkä perinteisiä sumo-painijoitakaan. Kansainvälisessä vyötärönmittavertailussa japanilaismiehet näyttäytyvät varsin solakoina. Japanilaisista ulkonäkoihanteista kertoo myös keskimääräinen painoindeksi, joka alle 60-vuotiaiden japanilaisnaisten osalta on jatkanut laskuaan, vaikka muualla maailmassa kehitys on ollut toisensuuntaista. Kun muu maailma lihoo, japanilaisnaiset laihtuvat. Painoindeksien kehitystä tarkasteltaessa jopa japanilaismiehet ovat keskimäärin ”kasvavassa iässä”. Silti laihuuden ihannointi ei ole täällä vain joku nuorten tyttöjen juttu, The Washington Post -lehden mukaan myös 70-vuotias japanilaisnainen, jonka painindeksi on 19.9, voi pitää itseään lihavana. Valitettavasti Japanissakin laihdutusintoilulla on kääntöpuolensa; laihuuden ihannointiin liittynee lähes erottamattomasti syömishäiriöiden ongelma – niin myös Japanissa (ks. esim. Pike & Borovoy 2004).

Japani on monestakin syystä turvalliselta tuntuva maa, yksi syy siihen lienee juuri tämä kokoasia. Päätä lyhyempiä japanilaismiehiä ei voi kuvailla ainakaan uhkaaviksi. Lihaksikkuus ei ehkä ole Japanissa ihannoitua, mutta on väitetty, että japanilaisnaisten ihannemies olisi keskimittaista japanilaismiestä pidempi. Tiedä häntä, täällä pieni on kaunista ja kauneus voimaa arvokkaampaa – ainakin perinteisessä japanilaisessa estetiikassa.

* tämän kirjoituksen laatimisen aikana on sekä lenkkeilty että tehty toivottamia vaateostosyrityksiä.